TARINAMME

YHDESSÄ VAHVAT

Team TimeOutin yrittäjäkaksikon ominaisuudet sekä persoonallisuusprofiilit täydentävät hyvin toisiaan. Heillä on eri vahvuudet ja näkökulmat aiheisiin, mutta yhteinen ja turvallinen arvopohja yritystoiminnalle.

 

Kestävän työelämän puolestapuhujat

Joskus elämässä on tarpeen ottaa aikalisä, sellainen perinteinen time out. Parhaimmillaan pysähtymisen hetki tarjoaa merkityksellisen oppitunnin, jotta viisari ei painu uudestaan hälyttävän punaiselle. Lopulta totaalinen stoppi voi jopa johdattaa yhteisen yrittäjyyden tielle.

Näin meille kävi vuonna 2019, ja siitä alkoi Team TimeOutin tarina.

Elämässä tulee vastaan tapahtumia, joita on joskus mahdotonta ennakoida. Silloin tarvitaan voimavaroja pysyä toimintakykyisenä yllätyksellisissä tilanteissa ja palautua niistä. Kokemus on opettanut meille, että vain kestävän tuottavuuden polku avaa ovet tasapainoiseen työelämään.

Uskomme siihen, että työyhteisön voima rakentuu yksilöistä. Ensin on pidettävä huoli itsestään, jotta voi tarjota myös muille parastaan. Hyvinvoiva yksilö on jokaisen organisaation kulmakivi. Siksi toteutamme valmennuksia ja teemme rekrytointeja vain kestävän suorituskyvyn nimissä.

 

Sparraavaa valmennusta ja inhimillistä rekrytointia

Meillä on vankka kokemuspohjainen tieto siitä, mihin nykypäivän työelämä on menossa. Olemme tehneet yksilö- ja työyhteisövalmennuksia, rekrytointeja ja henkilöstötyytyväisyysmittauksia niin eri alojen yrityksille, julkisille organisaatioille kuin yksilöillekin.

Kyseessä on melkoinen läpileikkaus suomalaisesta työstä. Niinpä osaamme räätälöidä aina oikeanlaisen palvelun oikealle asiakkaalle.

Kaikki lähtee liikkeelle onnistuneesta rekrytoinnista, joka huomioi yksilön potentiaalin ja tukee tiimiä. Vetovoima- ja pitovoimatekijät takaavat sen, että lyhyen ja pitkän aikavälin tulokset täyttyvät. Liikevoitto ja positiivinen tulos ovat ainoastaan menestyksen sivutuotteita.

Työelämän kestävä kehitys on kantava arvo, jota vaalimme viimeiseen saakka. Niinpä teemme vain sellaisia rekrytointipäätöksiä tai valitsemme sellaisia valmennusmenetelmiä, joihin uskomme ja joiden takana voimme seistä rehdisti ja avoimesti.

 

Rehellinen rohkeus rakentaa antoisia asiakassuhteita

Meistä Jarno on impulsiivinen toimija ja nopea liikkeissään. Hän ei kiertele ja kaartele, vaan pistää asiat saman tien liikkeelle. Lasse puolestaan puntaroi eri näkökulmia ja harkitsee päätöksiä tarkkaan. Hän varmistaa laadun ja vie hommat kunnialla maaliin saakka.

Team TimeOut yhdistää meidän parhaat ominaisuutemme, monipuoliset osaamisalueemme ja rikkaat elämänkokemuksemme. Emme ole toistemme yksitoikkoisia kopioita, vaan vastakohdat täydentävät meitä juuri sopivasti. Kliseistä mutta totta: yhdessä olemme enemmän kuin 1+1.

Rehellisyys, rohkeus ja joustavuus kannattelevat meitä yrittäjinä. Uskallamme astua tarvittaessa epämukavuusalueelle ja nostaa pöydälle sellaisiakin asioita, joita muut eivät välttämättä rohkenisi.

360-ajattelu ohjaa kaikkea tekemistämme sekä valmennuksissa että rekrytoinneissa. Kun sparraamme asiakkaitamme, kuuntelemme heidän tarpeitaan ja toiveitaan herkällä korvalla. Emme puske läpi väkisin, koska meillä on aina aikaa kohdata asiakas ilman kiireen tunnetta. Kannustamme ja tuemme, mutta silloin tällöin myös haastamme positiivisesti.

 

Oma hyvinvointi takaa kestävän ja harkitun kasvun

Miten sitten pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme? Työn ja vapaan erottaminen toisistaan on kaiken a ja o. Vastuullisuustekomme onkin se, että satsaamme kunnolla omaan palautumiseemme ja työkykyymme. Siitä rakentuu Team TimeOutin kivijalka.

Ja kukapa kestävän suoriutumisen esimerkkiä näyttäisi asiakkaillemme, ellemme me itse?

Lasselle työn vastapainoa suo yksinkertainen mökkielämä saaristossa rakennuspuuhineen. Hän nauttii koiran kanssa ulkoilusta luonnon helmassa. Jarno puolestaan suuntaa vapaalla juoksu- tai pyörälenkille. Toisinaan hän pakkaa rinkkansa erämaavaellukselle tai kaupunkiseikkailulle.

Olemme toistemme selkänojana, jotta työelämän kuormitus säilyy tasapainossa. Iloitsemme molempien onnistumisista. Luotamme siihen, että kestävä, harkittu ja suunnitelmallinen kasvu tuottaa hedelmää. Pyrimme kehittymään jatkuvasti niin yksilöinä kuin yrityksenäkin.

Tähän samaan haluamme kannustaa jokaista. Niinpä kutsumme myös sinut astelemaan kanssamme kestävän tuottavuuden polulla!

Team TimeOutin perustajat

Lasse & Jarno

Yhdessä kohti kestävää tuottavuutta

Team TimeOut Oy Ab

 

Y-tunnus: 3019500-5

 

Tietosuojaselosteemme

Ota yhteyttä

 

Jarno Dahl 

040 182 9228

jarno@teamtimeout.fi 

 

Ta kontakt

 

Lasse Norrgård

044 550 8503

lasse@teamtimeout.fi 

Laskutustiedot

 

Verkkolaskuosoite

003730195005                 

Verkkolaskuoperaattori

003708599126 (OpenText)

Osoite kirjepostille:

Allintie 5, 65320 Vaasa

Seuraa meitä